Nuorten ja nuorten aikuisten 13-23-vuotiaiden tennisvalmennus

Nuorten ja nuorten aikuisten toiminta pyrkii mahdollistamaan mukavan tenniksen harrastamisen siinä kehittyen. Harrasteryhmiin pääsee ilman kilpailullisia tavoitteita, mutta toiminnan laatu mahdollistaa myös puitteet kilpailuista kiinnostuneille. Ryhmillä on käytössä 7-portainen tasojärjestelmä ja TennisClub-korvausjärjestelmä.

Kaudella harjoitellaan valmennussuunnitelman mukaisesti, joka perustuu pelilähtöiseen ajatteluun tekniikkaa kuitenkaan unohtamatta. Neljän pelaajan (Tasoilla 1-2 kuuden) pienryhmissä keskitytään tenniksen monipuoliseen harrastamiseen. 

Nuorten ja nuorten aikuisten valmennuksessa harjoituskertoja on pääsääntöisesti 1-2 kertaa viikossa harjoituskerran pituuden ollessa 60 min. Tasojen 5-> ryhmillä harjoituskertoja on mahdollisuuksien mukaan useammin ja harjoituskerrat myös mahdollisesti pidempiä (90 min).

Nuorten ja nuorten aikuisten valmennukseen perustetaan aloittelijatason ryhmiä kaudelle 2025-2026 mikäli kenttäkapasiteetti sen mahdollistaa.

Tekniikkaa voi tarkemmin hioa yksityistunneilla. Lisätietoja yksityisvalmennuksesta vastuuvalmentajalta Timo Etumäeltä. Yhteystiedot sivun lopussa.

Kauden aikana järjestetään erillisiä nuorten ja nuorten aikuisten pelitapahtumia viikonloppuisin (mahdollisesti myös yhdessä aikuisvalmennuksen kanssa).

Valmennusajat

  • Ma klo 15-19

  • Ti klo 15-18

  • Ke klo 15-19

  • To klo 15-20

  • Pe klo 15-18

  • Su klo 15-17

Lukioikäisillä valmennustunnit alkavat yleisesti aikaisintaan klo 17.

Huomioitavaa valmennuksesta

  • Kaikissa nuorten tasoryhmissä pelaajamäärä on 4 pelaajaa/valmentaja lukuunottamatta tasoja 1-2, joissa se on mahdollisesti 6 pelaajaa/valmentaja.

  • Harjoitusten kesto on pääosin 60 min. Tason 5-> ryhmillä mahdollisesti myös 90 min.

  • Uusien pelaajien taitotaso pyritään varmistamaan ennakkoon.

  • Ryhmillä on käytössä TennisClub-korvausjärjestelmä.

Valmennus jakaantuu taitotason mukaisiin tasoihin:

  1. Startti- eli aloittelijataso (RED)

  2. Alempi perustaso (ORANGE/GREEN)

  3. Ylempi perustaso

  4. Keskitaso, tasoitus max E

  5. Alempi kilpataso, tasoitus C2-D

  6. Ylempi kilpataso, tasoitus B-C1

  7. Huippukilpataso, tasoitus A

sekä mahdollisuuksien mukaan myös ikäryhmittäin:

  • 13–15-vuotiaat (2012–2010 s)

  • 16–23-vuotiaat (2009–2002 s)

Nuorten ja nuorten aikuisten vastuuvalmentajana toimii Timo Etumäki.

Timo Etumäki
p. 045- 173 2727
timo.etumaki@smash.fi

Valmennushinnasto 2025-2026*


NUORET 13-17-VUOTIAAT:

MA-SU NELJÄN PELAAJAN RYHMISSÄ 

  • 1 tunti viikossa harjoitteleville = 27,50 € / h

  • 2 tuntia viikossa harjoitteleville = 26,50 € / h

  • 3 tuntia viikossa harjoitteleville = 24,00 € / h

  • 4+ tuntia viikossa harjoitteleville = 23,50 € / h

VAIHTELEVAN PELAAJAMÄÄRÄN RYHMÄT:

  • 1 valmentaja, 2 kenttää: 21,00 € / h

  • 6 pelaajan ryhmät (1–2-tasoilla): 26,00 € / h

NUORET AIKUISET 18-23-VUOTIAAT:

MA-SU NELJÄN PELAAJAN RYHMISSÄ 

  • 1 tunti viikossa harjoitteleville = 28,00 € / h

  • 2 tuntia viikossa harjoitteleville = 27,00 € / h

  • 3 tuntia viikossa harjoitteleville = 24,50 € / h

  • 4+ tuntia viikossa harjoitteleville = 24,00 € / h

VAIHTELEVAN PELAAJAMÄÄRÄN RYHMÄT:

  • 1 valmentaja, 2 kenttää: 21,00 € / h

  • 6 pelaajan ryhmät (1–2-tasoilla): 26,00 € / h

Syysjaksolla on keskimäärin 19 harjoitusviikkoa ja kevätjaksolla 20-21 harjoitusviikkoa.

Tapahtumahinnasto 2025-2026*


Pelitapahtumien hinnoittelu on tapahtumakohtainen.

Alennukset kesäleireistä 2026: 20 %

  • 3 kertaa viikossa harjoitteleville on lisäksi valomaksuetu Olarin Tennishalliin.

SISARUSALENNUS

Mikäli samasta perheestä kausivalmennukseen osallistuu useampi kuin yksi juniori, on perhe oikeutettu sisarusalennukseen. Sisaralennus on kautta lajirajojen (eli jos pelaa padelia yksi sisarus ja toinen tennistä niin vähemmän maksava saa sisaralen).

Sisarusalennukseen oikeutetuissa perheissä eniten maksava valmennettava maksaa täyden valmennusmaksun, seuraavat sisarukset saavat valmennusmaksuista -10%

Sisaralennus ei ole voimassa sisäisissä kisoissa eikä kotihallileireillä.

*Smash ry pidättää oikeuden hinnaston muutoksiin!

Haku valmennukseen

Valmennukseen haetaan ja pelaajavalinnoissa huomioidaan taitotason ja urheilullisuuden lisäksi mm. pelaajan oma innokkuus, halu harjoitella ja pelata. Lisäksi arvostetaan pelaajan valmiutta pariharjoitteluun ja omatoimiseen tekemiseen. Uusien pelaajien taitotaso pyritään varmistamaan ennakkoon. Kaikki uudet pelaajat hyväksytään ryhmään lopullisesti vasta kokeilukerran jälkeen.

Kausihaku 15.4.2025-31.7.2025.