Calahonda 2011 infoa
20.4.2011
Kohta etelän lämpöön!!
Hei kaikille ja tervemenoa Calahondan massaleirille.
Lento lähtee sunnuntaina 1.5. klo 17:35 Helsingistä ja on perillä Malagan yössä 21.15. Tapaaminen on ulkomaan terminaalin lähtöaulassa Finnairin Check-In tiskin edessä/jonossa 1,5 h ennen lähtöä. Matkaliput saatte Tapio Totrolta kentällä. Jatkamme Malagasta yhteisellä bussikuljetuksella kohti Calahondaa. Matka hotellille kestää noin tunnin.
Tarkempi tennisohjelma ilmoitetaan paikanpäällä. Ohjelma laitetaan myös hotellin aulan ilmoitustaululle ja sieltä voi käydä aina tarkistamassa omat ryhmänsä. Kentillä on mahdollisuus haukata pientä purtavaa ja syödä mm. lounas aamuharjoitusten jälkeen. Matkalle ilman huoltajaa lähtevä alle 18 -vuotias on velvollinen syömään lounaan (11 €) tenniskentillä päivittäin omalla kustannuksellaan. Hotellimajoitukseen kuuluu aamupala (klo 7-9), yksi yhteinen illallinen viikon aikana ja tervetuliaisjuhla Tennis Clubilla. Lounaat ja illalliset eivät muuten kuulu matkan hintaan. Lounaat laskutetaan matkan jälkeen II erän yhteydessä. Matkaa kentille on noin 15 minuuttia jalkaisin.
Yksi mineraalivesipullo (0,5 l) tulee tennisklubin puolesta kaikille pelaajille kaikkiin treeneihin. Lisää voi ostaa tarvittaessa klubilta tai alueen kaupasta. Supermarket sijaitsee n. 200 metrin päässä majapaikasta. Espanjan rahayksikkö on euro, joten valuuttakurssien kanssa ei tarvitse tapella. Iltaruokailut voi hoitaa joko itse kokkaamalla huoneiston keittiössä tai syömällä lähistöllä olevassa ravintolassa.
Lento lähtee Malagasta takaisin lauantaina 7.5. klo 22.12. Paluu takaisin keväiseen Helsinkiin on klo 03.40 lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.’
Lisäkysymyksistä kannattaa ottaa yhteyttä Tapio Totroon; tapio.totro@finlandtennis.com, 040-5110666
Matkalla ei ole varsinaista ”matkanjohtajaa” eikä yhteistä iltaohjelmaa tennisharjoitusten ulkopuolella eikä myöskään yhteisruokailua lukuun ottamatta iltajuhlan yhteydessä nautittavaa päivällistä.
Matka laskutetaan etukäteen valitsemasi Group -hinnan mukaan ja matkan ensimmäinen erä (noin 50%) tulee maksaa ennen matkaaja toinenlaskutetaan leirin jälkeen. Niiltä ketkä lentävät/majoittuvat erikseen, laskutamme tenniksen ja mahdolliset muut kulut matkan jälkeen.
Ohessa alustavia tietoja ohjelmasta sekä huonejako. Kaikkiin tietoihin saattaa vielä tulla pieniä muutoksia.
Ystävällisin terveisin,
Tapio Totro
PS. Muistathan ottaa mukaan riittävästi mailoja, passin, matkavakuutuksen tiedot, aurinkorasvan, lippiksen, laastaria, särkylääkkeitä, urheiluteippiä, aurinkolasit, koulukirjat (junnut) ja lenkkitossut (junnut).
Osoitteita:
Tennisklubi: http://www.tennisclubdelsol.com/
Finnair: http://www.finnair.fi
Eurooppalainen sairaanhoitokortti: http://kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/040504143116MH?OpenDocument
HUOM! Ohjeita Finnairilta:
- Maksutta ruumaan menevää matkatavaraa saa olla 1 laukku, jonka paino saa olla enintään 23 kg ja ympärysmitta (korkeus, pituus,leveys) korkeintaan 158cm.
- Käsimatkatavaraa saa maksutta kuljettaa 8 kg laukussa, jonka enimmäismitat ovat 56x45x25cm.
- Mailabägistä tietoja: Jos bagin paino ei ylitä 23 kg, on yhden suunnan hinta lentokentällä maksettuna EUR40/bag / suunta.
- Bagit on syytä tilata lennolle etukäteen ja maksu lentokentällä (40 € / suunta) tai ensi viikolla ilmoitettuna matkatoimiston kautta 15 € / suunta. Sillä varmistetaan, että laukut mahtuvat varmasti koneeseen. Tilausta varten tarvitsen matkustajan nimen, jonka varaukselle ylimääräinen bägi merkitään. Ja tietenkin mitat ja painon. Bägeille tehdään erillinen ”lentolippu”. Minulle siis ensi viikon aikana tiedot ylimääräisistä laukuista yms..
Alla sinulle suora linkki Finnairin matkatavarasääntösivulle, jossa käsitellään ylipainomaksuja. Sivulta pääsee myös matkatavaralaskuriin, joka laskee valmiiksi ylipainomaksun:
http://www.finnair.fi/finnaircom/wps/portal/Excessweight/fi_FI
Jos laukku painaa enintään 23 kg saa pituus olla alle 1,50 m. Hinta kentällä 40 EUR ja etukäteen maksettaessa EUR 25/laukku/suunta.
Tätä suurempi laukku,paino enintään 32 kg ja pituus enintään 2m, maksaa kentällä EUR 60/laukku/suunta ja etukäteen maksettaessa EUR 42/laukku/suunta.